maanantai 24. elokuuta 2020

Cyaneus söi!!!

 Postauksen arvoinen tapahtuma, H. cyaneus söi muutama päivä sitten! Nätisti nappasi torakan saksiin ja alkoi mutustaa. Aiemmin ei tosiaan ole ruoka maistunut, joten oli vallan ilahduttavaa nähdä sen syövän. 
Se aina piilottelee eikä ikinä tule näkyville niin olen vähän huolissani siitä, vaikka tiedän toki että piiloilu ja ujostelu kuuluu asiaan. Ja onhan se tosi pienikin vielä 💗 Jotenkin vaan on iskenyt sellainen "ensimmäisen skorpionin syndrooma" eli kun ei ole omakohtaista kokemusta ja google tarjoaa aika heikonlaisesti juuri kyseisestä lajista tietoa, niin sitä on vähän varpaillaan koko ajan kun lähes kaikki pitää oppia kokemuksen kautta, eikä sitä kautta tietenkään halua oppia miten EI kannata toimia 😬 

Uskon että me pärjätään kuitenkin ihan ok kun muista Heterometruksista on vähän enemmän infoa eikä nuo hoidollisesti eroa niin merkittävästi toisistaan että menisin kovin pahasti metsään noudattaessani jossain määrin vaikka petersiin hoito-ohjeita. Toivottavasti. No, sen näkee sitten ajan kanssa, ja onneksi tiedän mistä kysyä jos/kun kysyttävää tulee. 

Ollaan nyt vaan iloisia siitä kun se söi 😄🙌

Lisää ihanuuksia!

Tämä kesä on ollut aivan mahtava uusien lajien saamisen suhteen! Puolasta saapui 31.7. paketti jonka sisältö on puhdasta rakkautta. Kovin setti tähän mennessä, pakko sanoa. Sieltä tuli: 

Ceratogyrus darlingi 
Ceratogyrus sanderi 
Cyriopagopus sp hati hati
Monocentropus balfouri 
Pterinochilus murinus "Usambara" 
Caribena versicolor 
Nhandu tripepii 

(Kaksi alinta tulivat tyttärelle.)

Olen ihan täpinöissäni! Etenkin Ceratogyrusten sarvien kasvua odotan innolla. Ja kiva, tai ennemmin "kiva" nähdä minkälainen luonne murinukselle kehittyy 🙈 Ovat tunnetusti aika heikkopäisiä tyyppejä, koivet ojossa heti kun kehtaat edes päin katsoa ja hammasta voi tulla ennen varoitustakin kuulemma. Jännittää, mutta myös kiinnostaa, on hienoa kun voi ns. kasvaa mukana ja oppia tuntemaan oma yksilö jo pienestä. Rohkea tuo ainakin on, tosi paljon esillä eikä piiloudu vaikka otan purkin käteen. Usein slingit kipittää suoraan piiloon jos purkkiin koskee, tuo vaan kököttää tai tekee omia juttujaan. 
Balfourikin on aina välillä näkyvillä, pari kertaa olen nähnyt darlingin ja versi ei ole vielä tehnyt edes pesää. Muut on vaan piilossa.

Tämän porukan lisäksi tuona samana viikonloppuna tuli haettua Pelinobius muticus 😍
Aivan upea ilmestys tuokin kaveri! Siirto uuteen asumukseen sujui kuin oppikirjojen mukaan ja hän on oikein rauhallinen ollut ainakin tähän mennessä. On myös ollut paljon näkyvillä, vaikka näillä kaiketi on usein taipumusta piilottaa itsensä pitkiksi ajoiksi suunnilleen heti kun asumukseensa pääsevät 😁 

Mulla on kaikki kuvat ym. puhelimessa ja tietysti aina puhelin hukassa tai akku lopussa kun kirjoittelen, enkä ikinä muista tallennella kuvia ja videoita koneelle joten nyt jää kuvat pois tästä postauksesta. Laittelen niitä sitten vaikka lajikohtaisiin juttuihin tai teen erikseen jonkun kuvallisen esittelyn uusille tulokkaille, ja vaikka vanhoillekin. 

Näin siis tämä oli tässä, piti ehdottomasti päästä hehkuttamaan, koska tämä porukka on todellakin hehkutuksen arvoinen! Hitsi vie kuinka vieläkin on vaikea uskoa että mulla on nämä kaverit ihan oikeasti tuolla hyllyssä 😄😍


perjantai 31. heinäkuuta 2020

Talouden eka skorpioni! H. cyaneus

Tulipa sitten VIH-DOIN ostettua skorpioni! Pitkään olen niitä ihaillut ja omasta haaveillut. 

Kävin siis parisen viikkoa sitten Faunattaressa ostamassa käärmeelle ruokaa. Tavoilleni uskollisena tein tietysti kierroksen eksoottisten puolella ihan vaan katsoakseni mitä kaikkea siellä on, ei mitenkään ostomielessä. Huomasin että siellä on Heterometrus cyaneus myynnissä, ja hintakin oli olemattoman pieni. Hyvä etten juossut kassalle 😄 Oli pakko kysyä onko kaveri vapaana. Olihan se, ja sai viedä vaikka heti kotiin. 
No ei siinä tarvinnut kahta hetkeä miettiä, totesin saman tien "Otan sen!" ja muutaman minuutin päästä lähdin liikkeestä mukanani pakastekani ja pieni skorpparivauva 😍 

Hän on vähäsen ujo tyyppi, mutta niin valloittava pikku alieni. Toivottavasti ruoka alkaa maistua pian, ei ole kertaakaan syönyt oston jälkeen, mikä nyt ei toki ole vielä huolestuttavaa mutta kyllähän sitä aina miettii miten eläin alkaa kotiuduttuaan toimia vai alkaako mitenkään 😬 

Ja mikä sopisikaan pikku saksikädelle paremmin nimeksi kuin Edward 😄 

0.0.1 Heterometrus cyaneus "Edward"

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Uusia hämyjä

Olen pitkään pyöritellyt muutamaa lajia ostoslistalla, ja pari viikkoa sitten uskaltauduin vihdoin ne ostamaan. Odotin kovasti tätä pakettia. koska se sisälsi pari lajia joita olen etsinyt kauan eikä missään ole tullut vastaan, kunnes sitten erästä ulkomaalaista verkkokauppaa selatessa näin nämä lajit myynnissä. No pakkohan ne oli heti ottaa. 

Lajit jotka hankin, ovat kaikki sellaisia vautsivau-lajeja joita olen ihaillut ja toivonut joskus omistavani, enkä oikein tahdo uskoa että mulla tosiaan on ne nyt 😁 Eli paketti sisälsi: 

2x Psalmopoeus pulcher, ls 1,5cm  -pitkäaikainen haave, oli pakko ottaa heti kaksi 😄
Heteroscodra maculata, ls 1cm  -niiiin pieni vielä, en malta odottaa että kasvaa! Superkaunis isona!! 
Lampropelma nigerrimum, ls 2cm  -nyt jo kauniin musta 😍
Nhandu tripepii, ls 3,5cm  -pitkäaikainen must have -laji, ja nyt sen sain! 🙌 
Harpactira pulchripes, ls 1,5cm  -jo pienenä tosi nätti, mutta aikuisena aivan mielettömän hieno siniharmaine jalkoineen 😍 

Näistä P. pulcherit ja N. tripepii ovat NW-lajeja ja loput OW. 
Olen huomannut mieltyväni enemmän puulajeihin, vaikka moni maalaji onkin kaunis ja mun toivelistalla. Näistäkin on kaivautujia H. pulchripes ja N. tripepii, joista ensimmäinen teki välittömästi kotiuduttuaan kolon itselleen ja painui sinne (kuulemma hyvin tyypillistä tälle lajille) ja toinen ei ole vieläkään tullut ulos matkatuubistaan vaan hengaa siellä niin että raitajalat vaan näkyy ja kuikuilee sieltä välillä.
H. maculatalta odotan vähintäänkin piilottelua, se on laji jota ei kaiketi juuri näe, mikä on harmillista kun kuitenkin todella upeasta tarantulasta kyse. 
L. nigerrimum teki myös kolon pohjamatskuun vaikka onkin puulaji. Näillä on taipumusta kaivautua poikasena ja siirtyä vasta vähän isompana yläilmoihin, samoin kuten maculla ja Psalmoillakin. 

Koitan saada kuvailtua noita kaivautuneitakin jossain kohtaa, tähän mennessä olen saanut kuvan vain Psalmosta ja länttään sen toki tähän 😁 


Psalmopoeus pulcher 
Niin söpö säärystimiensä kanssa 😊💗

torstai 4. kesäkuuta 2020

Esittelyssä Neoholothele incei

Tällä kertaa on vuorossa kaunis kommunaalinen kääpiölaji Neoholothele incei. Tätä lajia minulta löytyy tällä hetkellä yksi, kommuunin viimeinen eloonjäänyt. Lienee osittain sen ansiota, että kaverit on tainneet maistua matkan varrella.
Ostin siis 2018 matelijamessuilta kuuden yksilön kommuunin ja tässä 1,5 vuodessa kaksi selvisi varmuudella sukukypsäksi. Toinen oli koiras ja noukin sen kommuunista pois ennen kuin menisi parempiin suihin. Muutaman kuukauden se eleli yksinään ja odotteli tyttöjä, kunnes kuihtui pois. Ja nyt on tosiaan enää yksi jättiperä jäljellä. Siis oikein kunnon kardashian! 😅
Ostaessani nuo olivat jotain 1,5cm luokkaa, nyt tuo ainokainen on ehkä 6cm.

Ja se tietopläjäys:

Lajin tieteellinen nimi: Neoholothele incei (eng. Trinidad olive)
Elinalue: Trinidad sekä Venezuela (valtioita Karibianmeren rannikolla)
Tyyppi: uuden maailman maalaji (=terrestriaalinen), kaivautuva, seitittää runsaasti. Käyttää mahdollisuuksien mukaan myös korkeutta hyväksi seitittäessään
Myrkky: lähtökohtaisesti mietoa, ei ole urtikoivia karvoja (melkoisen poikkeuksellista NW tarantulilla)
Koko: pieni, noin 5-7cm
Kasvunopeus: nopea
Luonne: säikky ja erittäin nopea. Ei aggressiivinen, pakenee mielummin kuin hyökkää. Tekee hienoja seittitunneleita. Voi pitää kommuunissa

N. incei on kaunis pieni tarantulalaji joka seitittää ahkerasti, ja usein terraario täyttyy seitistä hyvinkin nopeasti. Tämä on ilahduttava asia, sillä itse eläintä ei välttämättä kovin paljon näe. Omat inceit ovat aina olleet piilottelijoita, joskus joku jalka näkynyt jostain luolan suulta.
Laji on väriltään yleisesti aikalailla oliivinvihreä, väri vaihtelee eri yksilöiden välillä kellertävästä vihertävän kautta ruskeampaan. Oma koiras oli maturena (=sukukypsänä) aika ruskea, kun taas tuo naaras on ennemmin sellainen keltamusta.
Lajista on olemassa myös värimuoto "gold" (Neoholothele incei "gold") joka nimensä mukaan on upea kullankeltainen, oranssihtava tai rusehtava "kullanhohtoisella" twistillä. Itsellä oli yksi gold-värimuoto joka sitten osoittautui koiraaksi ja kuoli muutama kuukausi maturoitumisen jälkeen. Se oli kyllä sellainen kaveri ettei paljon välittänyt olla näkösällä, ruuatkin haki seitistään tietysti yön pimeimpinä ja hiljaisimpina hetkinä ettei vaan kukaan pääse näkemään.

Lajille on hyvä tarjota terraarioon paljon oksia tms. mitä voi seitittää, mutta kauniiksi on turha ruveta asumusta sisustamaan kun kaikki on kohta paksun seittimaton alla.

Incei on pirun nopea, mutta onneksi säyseä joten puremaa tältä ei kovinkaan suurella todennäköisyydellä saa (lähtökohtana hoito- ja muissa toimenpiteissä tietenkin tulee olla se ettei sitä puremaa saa miltään muultakaan lajilta, eli varovaisuutta aivan kaikkien kohdalla). Karkaaminen on suurempana huolena, koska poltinkarvattomana, mietomyrkkyisenä lajina pakeneminen on ensisijainen (ja melkeinpä ainoa) selviytymiskeino.
Kommuunin hoitoon nopeus tuo oman haasteensa kun pitäisi olla silmät naulittuna joka nurkkaan ja luolan suulle. Itse avasin kantta vain sen verran että saan ruuan ujutettua purkkiin tai veden kaadettua. Eipä sitä oikein muuten tullut availtua. Nyt yhden kommuunin kokemuksella tiedän ainakin mitä seuraavalla kerralla teen eri tavalla 😁 En ollut noiden kanssa huomioinut riittävää ilmatilaa pohjan ja kannen välillä, ja tästä syystä oli kansikin seitissä ja muutamat tunnelit tuli rikottua kun kantta jouduin avaamaan. Ja koska hämähäkit yleisesti on kannibaaleja, pitää miettiä asumusta valmistellessa miten tarantulat todennäköisesti tekevät pesänsä sinne. Jotkin kommunaaliset lajit napsivat toisensa heti jos tilaa on liikaa ja erakoituminen on mahdollista, eli ne tarvitsevat pienen asumuksen missä joutuvat olemaan suunnilleen samassa pesässä tai vähintäänkin tekemisissä toistensa kanssa. Incein kohdalla on oman kokemuksen mukaan juuri näin. Noilla oli liikaa tilaa ja mahikset tehdä pesät turhan etäälle toisistaan ja kököttää niissä vaan, jolloin satunnaiset kohtaamiset lajitoverien kanssa olivat joskus kohtalokkaita.

Luonnossa incei siis tekee maahan/maan lähelle seittitunneliluolapesän (en keksinyt parempaa nimeä sille 😄). Eli tekee tunneleita/luolia niin seitistä kuin maahan kaivautumalla. Elinympäristö on trooppinen, kosteus huitelee 70-80% paikkeilla. Laji ruokailee pääasiassa hyönteisillä.

Tämä laji ei ole ihan ehdoton ykkössuosikkini, mutta varmasti näitä tulee minulla vielä olemaan, lähinnä kommuunissa todennäköisesti. Hyvin mielenkiintoinen laji ja haluan oppia ns. onnistuneen kommuunin salat 😁 Vaikka tuurillakin on takuulla osuutensa aina.

Ja vähän kuvia omista kääpiöistä 😊






N. incei "gold"






N. incei, selviytyjä-Kardashian









lauantai 9. toukokuuta 2020

Kyyvaino

Näin keväällä kyyt ovat monen Facebook-ryhmän puheenaiheena ja usein keskustelut menevät väittelyksi ja vänkäämiseksi. Poikkeuksetta näissä keskusteluissa kyyvaino on vahvasti läsnä. "Kyllä minä tapan jokaisen kyyn jonka näen. Ihan varmuuden vuoksi ettei vaan pure koiraa ja lapsia!" ja muita yhtä mukavia kommentteja ja hyihyttelyjä satelee kaikkiin koira- ja puutarharyhmien kyykuviin. Se tuntuu tällaisesta kyiden ystävästä kovin kurjalta. Toivon erittäin hartaasti, että kyy rauhoitetaan ja pian! Ihmisillä ei tunnu olevan faktat hallussa ja suolletaan sieltä näppikseltä jos jonkinlaista huuhaata, siihen kovasti uskoen. 

Lähdetään nyt vaikka siitä, että kyllä, kyy on myrkyllinen. Ja kyllä, sen puremaan voi kuolla. Näin on tiettävästi käynyt viimeksi vuonna 1998. Siitä on 22 vuotta, mielestäni melko pitkä aika siihen nähden, kuinka vaarallisina kyitä pidetään. Kyy ei myrkyllisyydessä onneksi vedä vertoja monillekaan muille myrkkykäärmeille, vaan myrkky on verrattain melko lievää. En tietenkään halua vähätellä pureman ja myrkytyksen vakavuutta, kyynpurema vaatii aina sairaalakäynnin. Kyy ei HALUA purra ketään ilman syytä, se ei VAANI ketään missään heinikossa. 

"Minä tapan kyllä tontillani olevat kyyt, en todellakaan lähde siirtämään." Herää kysymys: Miksi? Miksi et voi siirtää? Todella itsekeskeinen ajattelutapa. Kyyn saa pihasta pois hätistämällä tai siirtämällä, ja kun kerralla vie riittävän pitkälle, se ei tule takaisin. Pihasi saatta olla vaan sattumalta sen kulkureitillä eikä sillä välttämättä ole aikomustakaan jäädä sinne. Kyyn reviiri on vain n.1-1,5km, ja sijaitsee hyvän talvehtimispaikan läheisyydessä. Jo parin kilometrin päähän siirtäminen saa sen hyvin varmasti pysymään pois pihasta. 
Pihan voi myös muokata sellaiseksi ettei käärme siellä viihdy. Se ei välttämättä vaadi paljoa. Pitää nurmikon lyhyenä ja kolot ym. minimissä. Kaikenlaiset kasat pihalla toimivat hyvinä piilopaikkoina kyille. 

"Minä tapan jokaisen vastaantulevan kyyn, koska pelkään ja inhoan niitä." Inhotus tai pelko eivät ole syitä riistää minkään tai kenenkään henkeä. En minäkään saa tappaa naapurin koiraa vaikka kuinka pelkäisin sitä, en edes silloin jos se tulee pihaani. Saan kyllä ottaa sen kiinni ja viedä rankkurille tms. Mutta mikään ei anna minulle oikeutta lähteä "ihan vaan varmuuden vuoksi" tappamaan. Pelko johtuu usein huonosta kokemuksesta tai tietämättömyydestä. Huono kokemus ei ole syy kostaa kaikille lajin edustajille. Jos hiukan viitsii ottaa pelon kohteesta selvää ja miettiä ihan järjellä, saattaa oivaltaa, että onkin ollut täysin väärässä omien luulojensa kanssa. Sitä kautta kun tulee tietoa ja ymmärrystä, huomaa ettei pelolle ole syytä. Toki kyitä kannattaa varoa ja kunnioittaa, muttei se ole sama kuin pelkääminen. Tietenkään en voi sanoa ettei niitä saisi pelätä. Tietysti saa, mutta ei niiden päitä tarvitse katkoa sen takia.

"Kyyt purevat huvikseen." Kyllä, joku einstein väitti minulle näin! Kyy ei todellakaan halua purra sinua tai minua, eikä sinun koiraasi, ei se halua meihin tuhlata elintärkeää myrkkyään, se tarvitsee sitä aivan muuhun. Se haluaa olla rauhassa ja jos sitä on pakko mennä härkkimään, sillä on oikeus puolustautua, ihan kuten meillä kaikilla vaaran uhatessa. Ensisijaisesti se kuitenkin pyrkii pakenemaan mikäli se on mahdollista. Jos pakeneminen ei ole vaihtoehto, kyy kyllä yleensä varoittaa pihisemällä ja puhisemalla, että nyt on syytä ottaa askel taaksepäin. Tietysti se tarpeen vaatiessa puolustautuu, ja pureminen on sen viimeinen keino puolustautua. Se voi myös antaa kuivan pureman, eli ei käytä purressaan myrkkyä ollenkaan. Kyy ei pure varmuuden vuoksi eikä huvikseen. 

"Kyyn siirtäminen on vaarallista." Näinkin minulle väitettiin... Joopajoo, mikä tahansa on vaarallista jos sen tekee ihan typerällä ja vaarallisella tavalla. Kyyn voi siirtää turvallisesti. Sen puremaetäisyys on kuitenkin aika pieni, kyyhän on pisimmilläänkin melko lyhyt. Eikä se veny kuin vieteri tai loikkaa mistään metrin päästä kinttuun kiinni. Kepillä, haravalla tai millä tahansa kättä pidemmällä voi kyyn noukkia johonkin kannelliseen laatikkoon tai ämpäriin ja kiikuttaa parin kilometrin päähän, ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa. Muista joka tapauksessa suojata itsesi, äläkä koske kyyhyn paljain käsin.

"Mielummin kuollut kyy kuin lapsi." Toki kyyn purema on lapselle vakavampi asia kuin terveelle aikuiselle. Kuitenkaan se ei ole lapsellekaan automaattisesti tappava. Lapset voi ja ehdottomasti kannattaa opettaa kunnioittamaan ja varomaan kyitä. Kuten pitäisi opettaa kunnioittamaan kaikkea luonnossa. Se on hyväksi lapselle, ja se on hyväksi luonnolle ja kaikelle mitä siellä on. Varovaisuus ei ole sama kuin pelko. Varovaisuus ei ole sama kuin viha. Varovaisuus on varovaisuutta, sitä, että osaat pitää välimatkaa etkä härki omaksi huviksesi ja tiedät milloin on syytä perääntyä. Luonto antaa meille paljon jos osaamme vastaanottaa. Ihastella voi koskematta ja tuhoamatta. Yökötelläkin voi koskematta ja tuhoamatta. 
 
"Ei ne niin paljon syö myyriä että sillä olisi jotain merkitystä." Kyllä sillä on merkitystä. Yksi kyy syö kesän aikana keskimäärin 6-11 myyrää tai muuta pienjyrsijää. Yksi pienjyrsijä voi kantaa itsessään kymmeniä punkkeja ja niiden toukkia. Yksi kyy siis hävittää kesän aikana kymmeniä, jopa satoja punkkeja. Kymmenen kyytä hävittää jo satoja ellei tuhansia jne. Myyrät levittävät myyräkuumetta. Se ei ole kiva tauti. Punkit levittävät borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. Nekään eivät ole ollenkaan mukavia, ja niistä voi saada hyvinkin pitkäaikaisen riesan. Eli tämä "ei ole merkitystä" -väite on huono.

MINÄ ja MINUN oikeuteni. Tällä tolalla tämä maailma valitettavasti on. Julmaa. Pitäähän se toki minunkin ymmärtää, että kaikkia ei ole siunattu kyvyllä ajatella omaa napaa edemmäs, mutta saa se minua turhauttaa. Ja niin se todella tekee. 

Se on kyllä totta, että monet koirat saavat puremia. Ja koiralle kyyn purema on joskus kohtalokas. Ei kuitenkaan siinä määrin kuin kaikki vouhotus antaa ymmärtää. Se on prosentuaalisesti aika pieni määrä mitä niitä kuolee. Määrällisesti ehkä aika paljon (tämäkin on suhteellista) kun puremiakin on kesän aikana paljon, mutta suurin osa koirista selviää. 

Ainoa pätevä syy tappaa kyy on hätälopetus, kun eläin on esim. pahasti loukkaantunut ja silminnähden tuskissaan.

Ei pahalla, mutta... 

Tämä ei koskaan tiedä hyvää, ja usein tietää jo valmiiksi että nyt on tulossa jotain ilkeää ja loukkaavaa. Silti rohkenen tämän nyt sanoa, koska ajattelen ihan rehellisesti näin. Ei pahalla, mutta kyiden tappaminen on vajaaälyistä touhua. Aivan retardia. Tyhmää ja idioottimaista. Itsekeskeistä ja julmaa. Jokainen "varmuuden vuoksi", "lapsia ja koiria tässä suojelen" tai "koska pelkään" -asenteella öyhöttävä kyyntappaja vaikuttaa vähän yksinkertaiselta, sellaiselta joka eksyi ollessaan matkalla aivojenhakujonoon. Ja kapeakatseiselta. 


Emme ole jumalia. Ei yritetä leikkiä sellaisia. 


Usein myös näissä keskusteluissa minua yritetään provosoida mitä hölmöimmillä kommenteilla. 
"Rupeankin tuomaan niitä kyitä sinne taajamaan kun niistä niin tykkäätte." Kiitos vaan, täälläkin on kyllä kyitä. Paremmassa turvassa ne ovat jossain muualla, esimerkiksi vaikka siellä metsässä. Aika huono yritys. Seuraava!
"Ota vaan vittuiluna jos et muuta osaa." Osaan kyllä, mutta jos kommentista näkee kuuhun asti että se on vaan provosoimista ja vittuilua, tottakai otan sen sellaisena. Vaikka en suuttuisikaan siitä. Sellainen ennemmin naurattaa ja joissain tapauksissa surettaa kun ei itse osata tuottaa järjellistä tekstiä ja silti vaan on pakko jotain sanoa. Kaikkia se leipä elättää... 
Ja jos erehdyn pyytämään perusteluja jollekin mielipiteelle tai väittämälle, saan vastaukseksi usein "En perustele." No eipä tullut yllätyksenä. Tuo vaan kertoo paljon kyseisestä yksilöstä. Ja se mitä se kertoo, ei ole mitenkään positiivista eikä missään määrin ylpeydenaihe. Ennen kuin ryhtyy mihinkään keskusteluun, kannattaa olla valmis perustelemaan oman kantansa.  
Ihmiset tuntuvat pitävän sitä kauhean hauskana ja hienona asiana että kyitä tapetaan. Naureskellaan ja suurinpiirtein ylpeillään kun jo kuusi kyytä on menettänyt henkensä juuri kyseisen henkilön toimesta. Odottavatko ne ihmiset jotain mitalia? "Hyvä Pertti, olet kyllä suuri sankari kun noin rohkeasti toimit. Pelastit koko Suomen lapset ja koirat!" Ei. Oikeasti olet säälittävä. 

Paljon olisi vielä sanottavaa, mutta tämä saa riittää. Mukavaa kesän alkua kaikille ja olkaa varovaisia siellä metsässä, käyttäkää kumisaappaita älkääkä tunkeko käsiänne joka koloon. Ja tehkää punkkitarkastus aina metsäreissun jälkeen! Muistakaa, että kyy ei halua teille pahaa. Se tahtoo vaan elää rauhassa ja tehdä käärmejuttuja. 
Kyyt on ihan mielettömän hienoja eläimiä! 

perjantai 8. toukokuuta 2020

Pari uskomusta käärmeistä

Tuli mieleen eräs hyvin levinnyt urbaanilegenda käärmeistä. Olen itse tämän kuullut pari kertaa ja ensimmäisellä kerralla kyllä uskoin ja kauhistelin asiaa. Silloin minulla ei vielä yhtäkään herppiä ollut enkä ollut niihin mitenkään perehtynyt. Toisella kerralla onneksi tiesin jo sanoa ettei pidä paikkaansa. 

Kyseessä on siis tämä: Nainen (toki voi olla mieskin, mutta nyt on nainen) ihmettelee kun hänen boansa kieltäytyy pitkään ruuasta ja käyttäytyy omituisesti. Eräänä aamuna(?) hän herää siihen kun tämä boa on pitkin pituuttaan hänen vieressään, ja hän päättää soittaa eläinlääkärille, joka kuultuaan boan erikoisesta käytöksestä kehottaa naista lähtemään koko talosta välittömästi pois, sillä käärme on aikeissa syödä hänet. Siksi se on siis kieltäytynyt ruuasta, kun suunnittelee isomman aterian syömistä, ja siksi se oli suorana kiinni naisen kyljessä kun se mittaili häntä, että mahtuuko muija masuun. 

EI. Tämä on siis aivan täyttä humpuukia. Käärme ei toimi noin. Ensiksikään ne eivät suunnittele aterioitaan niin, että "jätän neljä pupua syömättä ja syön sitten muutaman kuukauden päästä vuohen." Ne saalistavat ennemmin sillä ajatuksella, että "ruoka, syön sen." Jos siis sattuu olemaan nälkä. Käärme voi paastota erilaisista syistä, mutta koskaan se syy ei ole se, että suunnitelmissa on syödä isompi saalis ensi kerralla. Mahdollisia syitä ruuasta kieltäytymiseen voivat olla esim. tiineys, käärme on kipeä, ei vaan ole nälkä, kevättä rinnassa... Tai vaikka outo ruokaeläin jota ei ole ns. tottunut syömään. Esimerkiksi meidän vanhempi kunkkuboa ei alkuun millään meinannut kiinnostua kanista kun siihen siirryttiin. Rotta maistui kyllä heti, mutta kania se vaan kiersi ja haisteli. Lopulta se kyllä sen aina söi yön aikana kun jätin sen vaan terraan hillumaan. Toiset ei millään halua palata esim. gerbiilin tai hamsterin jälkeen takaisin hiireen tai rottaan. Luonnossa toki tällaiset nirsoilevat yksilöt karsiutuvat usein aika nopsaan pois. 
Käärmeen aivotoiminta on hyvin erilaista kuin ihmisen, ei se mieti tuollaisia asioita. Se joko syö tai ei syö. 

Toiseksi, käärme ei ikinä mittaa mahdollista saalistaan menemällä sen viereen, jos ollenkaan. Kuinka moni voi rehellisesti sanoa nähneensä vaikka kyyn jonkun myyrän vieressä silleen "Hei pysyhän hetki paikallas, mä tässä mittaan vähän voinko syödä sut. Jee kiitti, nyt susta tulee käärmeenruokaa!" Ei se vaan toimi niin, tietenkään. Käärmeet kuolis sukupuuttoon jos tuollaista tekisivät. Joskus käärme voi napata liian ison suupalan eikä pysty välttämättä syömään sitä. Ja voi myös kuolla siihen. Valitettavasti. Mutta mittailemaan ne eivät ikinä ryhdy. 
Oma pikkuboa veteli tyytyväisenä erään kerran ihan hirveän ison hiiren, vaikeeta se oli mutta kyllä se sen lopulta sai syötyä. Siinä kohtaa olisi ehkä mittailu auttanut. 
Ja siis sitä en sano etteikö käärme voisi tulla viereen ja ihan kylkeen kiinni (herää kysymys: miksi se ei ole terraariossa? Vai nukkuuko omistaja siellä terraariossa?). Tähän saattaisi olla syynä esimerkiksi lämpöön hakeutuminen. Ei suinkaan minkäänlainen mittailu.

Eli ensi kerralla kun kuulet tämän käyneen naapurin tuttavalle tai serkun puolison veljelle, voit vähän valistaa kertojaa. 


----------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Toinen usein kuultu luulo käärmeistä. "Onko niiltä poistettu myrkkyhampaat?" 
Ei ole. Kuristajakäärmeillä ei ole myrkkyhampaita. Ne kuristavat saaliinsa. Ja myrkkykäärmeiltäkään niitä ei poisteta. Eli se mamba tai kobra on ihan yhtä vaarallinen siellä terraariossa kuin luonnossa, mutta näitä myrkkykäärmeitä ei toki ole ihan kenellä tahansa harrastajalla. Ne vaatii jo next level -osaamista. Itse kyllä myrkyistä haaveilen, mutta vielä on osaamista ja varmuutta saatava ennen kuin voin edes harkita sellaisen hankkimista. Ja niin kauan kun lapset on pieniä, ei tule kuuloonkaan. 

Myrkkykäärmeen hampaat siis pysyvät visusti siellä suussa. Samoin myrkkyrauhaset. Hampaiden (ja rauhasten) poistaminen tuottaisi vain turhaa kärsimystä käärmeelle, ja sehän toki kasvattaisi uudet revittyjen tilalle. Käärme katkoo hampaitaan välillä mm. ruokaillessaan, ja tilalle kasvaa uusia. Katkenneet hampaat kyllä tekevät tulehdusriskin, mutta eipä sille oikein mitään voi. Tulehduksen tullessa se hoidetaan. Useinkaan irronneet hampaat eivät tuota ongelmia. 




Ja hei, käärmeet myös kakkaa. Kyllä. Ja se haisee kamalalta!